Tietoa Rentusta

Renttu Ink on yhden artistin tatuointiliike Haapajärvellä. Liikkeen omistaja ja pääartisti, Renttu itse, on monen tyylilajin taitaja, vaikkakin suosikki tyylilaji on tummanpuhuva realismi ja neotrad sekä rehellinen blackwork.  

Studio Rentunruusu perustettiin vuonna 2021 Joensuussa ja toimii nykyään Haapajärvellä. Yrityksen nimi syntyi ajatuksesta olla erilainen.
Yritykseen tehtiin uudistuksia ja nimi päivitettiin RenttuInkiksi.

Vuonna 2025 palveluihin lisättiin UVLed ripsienpidennykset.

Liikkeen perustaja ja tatuointiartisti, Mari, on syntynyt Pyhäsalmessa Pohjois-Pohjanmaalla ja oli jo lapsena innostunut piirtämisestä ja lähinnä piirti vain mustekynällä. Virheen tullessa rutattiin paperi ja aloitettiin alusta. Tatuoijan työ oli aina haaveissa ja ennen haaveen toteuttamista Mari on opiskellut metalli- ja parturikampaamoalaa, mutta valmistunut merkonomiksi sekä työskennellyt mm. siivoojana, tehdastyössä, baarimikkona ja taksinkuljettajana.

Mielenkiinnon kohteita löytyy melkein yhtä laajasti pianon soitosta kaikkeen moottorilla pärisevään.

Joensuussa Mari asui 4vuotta ja paluu muutti takaisin kotimaisemiin vuonna 2024. 

Mari mieltää itsensä vähän poikatyttömäiseksi rentuksi ja seinäruusuksi. Myöskin rentun ruusu, horsma, on aliarvostettu kukka.

Sosiaalinen ja iloinen luonne peittää kuitenkin vahvan introvertin ja yksin viihtyvän ihmisen. Studiolle tullessasi on siis täysin ok jutella tai olla ihan hissukseen.